perjantai, 17. heinäkuu 2020

Turinaa taas vaihteeksi + Turku 2020

Viime blogipäivityksestä onkin jo aikaa, ja ihan hyvästä syystä. Vuosi 2019 sujahti vauhdilla, kirjoitin paljon tarinoita, kävin katsomassa keikkoja, kävin Imatralla, syksyllä alkoi KyTin teatteritoiminta eli Räiskäleet, joulukuussa oli esitykset ja siitä sitten siirryttiinkin uudelle vuosikymmenelle. Kirjoitin pitkän sepustuksen tästä tulevasta vuodesta 2020 omaan Instagramiin miten tämä vuosi tavallaan pelottaa ja ahdistaa minua, vaikka ajattelin ottaa pieniä askelia eteenpäin ja olla murehtimatta liikaa tulevaa. Vuosi 2020 kyllä lähti varsin vauhdikkaasti liikkeelle, vaikkakin stressintäyteisesti ja nyt ollaankin jo heinäkuussa. Tämä on tuntunut kyllä varsin mainiolta vuodelta, kun poikaystävän muutto minun luokseni sujui ongelmitta.

Elämä on ollut aikamoista hullunmyllyä tämän Korona-tilanteen takia, mutta se nyt ei kovinkaan suuresti ja vakavasti vaikuttanut meidän yhteisiin suunnitelmiin. Vappua juhlistimme kotona, koska rajoitusten takia ei saanut lähteä Valkeisenlammelle mitä viime vuonna ollaan tehty. Lähinnä ollaan oltu kotosalla, mökillä ja käyty joka päivä kävelyllä satamassa ja Pokémon Go:ta pelaamassa.

Meidän 2 vuosipäivä sattui 25.4. jota juhlimme (yllätys yllätys) kotona. Käytiin kyllä syömässä sushit läheisessä puistossa ja siitä sitten kotiin lämmittämään saunaa ja korkkaamaan alkoholit. Aika erikoinen vuosipäivä, kun viime vuonna kävimme syömässä ravintolassa ja ostettiin toisillemme lahjat, mutta niin se vain on, kun kaikki ravintolat on suljettu niin oli vain kiltisti pysyteltävä visusti kotona. Toukokuu sisälsi myös videopuhelusoiton 7-vuotiaalle kummitytölleni, Sailor Moon- cosplayasun saapumisen sekä osallistuin Kirjoittajaklubin luovan kirjoittamisen kurssille. Olisi ihanaa julkaista nämä omat kirjoitukset jossain - esimerkiksi täällä minun blogissa, mutta ehkä joskus. Toukokuussa katsoimme hirveästi elokuvia, jotta aika ei menisi niin tylsäksi ja Netflix oli usein tärkeä pelastajamme. Katsoimme kaikki Harry Potterit ja Pirates of the Caribbean läpi, mutta omaan elämääni sisältyi Show Must Go:n perjantaiset musikaalit! Näin ensimmäistä kertaa Phantom of the Operan jatko-osan - Love Never Dies näytelmän, mutta en meinannut saada näyttelijöiden vuorosanoista selvää australialaisnäyttelijöiden takia. Se ei kuitenkaan fiilistä haitannut, kun sai hymähdellä mahtavien biisien tahdissa. Tanssijalkaa alkoi vipattamaan entistäkin enemmän kun 15. toukokuuta Show Must Go striimasi Cats-musikaalin ja ai että se oli vauhdikas ja hyväntuulinen. Olen katsonut toki uuden elokuvaversion, mikä sai kuraa niskaansa lähinnä kaikista kategorioista, enkä yhtään ihmettele miksi. Se olisi voitu hoitaa toisella tavalla esimerkiksi maskeeraamalla ns. kissamaisen meikin niin kuin West End- näytelmässä, mikä on 100% parempi kuin mokoma hirvitys.

Cosplay%20Sailormoon.jpg 

Sailor Moon cosplay-asun kokeilua ensimmäistä kertaa. Täytynee ottaa lisää kuvia tästä asusta meikin ja sinisten piilolinssien kanssa, kun nyt on vielä lämmintä ja kivoja kuvauspaikkojakin löytyy. 

euroviisut%202020.jpg

Pidettiin poikaystävän kanssa omat Euroviisuiltamat ja arvioitiin kappaleita. Meidän Euroviisut olisi voittanut Tanska, oma ykkössuosikkini oli Bulgaria Disneymäisellä fiiliksillään. 

cats%20musikaali.jpg

piirustus.jpg 

Kirjoittajaklubin kuudennen päivän kurssitehtävänä oli piirtää oma muotokuva heikommalla kädellä eli tässä tapauksessa vasemmalla kädellä. Harjoituksessa piti myös kirjoittaa itsestään kuvailevasti ja kehua itseään sellaisissa asioissa joissa kokee olevansa hyvä.

Mutta ei tuosta elokuvasta sen enempää, tuskin tulen ikinä kirjoittamaan elokuva-arviota tuosta kyseisestä elokuvasta (vaikka mitään muuta hyvää sanottavaa siitä ei ole kuin musiikista kehuminen), sillä en näe tarvetta siihen. Toukokuussa tuli shoppailtua aika paljonkin; ostin H&M:ltä ihanan kevyen kesämekon ja Carlsonilta roosansävyisen morsiusneitomekon tädin häihin, mitkä pidettiin Turun Maarian kirkossa neljäs päivä heinäkuuta. Kesäkuussa juhlittiin pikkuveljen 18-vuotis synttäreitä, sitä ennen käytiin Väinölänniemen eli Vänärin uimarannalla uimassa ainakin neljä kertaa kahden viikon sisään ja uskaltauduttiin viihteelle yksille Ale Pupiin ja Apteekkariin. Sain ihanan uimapuvun käytettäväksi rannalla, toteutin runokollaasihaasteen, varasin kampaamoajan Turkuun, löysin supersöpöt juhlakengät (kirottu olkoon nämä pienet jalat, kun ei meinaa löytyä korollisia kenkiä lastenosastolta..), porukat alkoivat rakentaa ulkoterassia mökille, pidettiin Cats-elokuvajuomapeli (mikä oli haastavaa, koska koko ajan piti juoda..) ja tein bujo-juttuja. Juhannus sujui sukulaisten luona mökillä kakkua ja herkkuja syöden. Tulihan sitä kummitytönkin kanssa leikittyä, uitua ja pelleiltyä Snapchatissa. 

NlqHY7NBxRhVa5VWKkn_idRMx0sGhmdWYyDoYTZD 

Runokollaasin ideana on leikellä lehdistä sanoja tai lauseita ja muodostaa niiden pohjalta runo. 

Z47itNsSF6htQV-dWlh2Jmzsy2PXLqvnhaiMa_XxnW5Qpr7-VXjWiEiOamJECAqR39PL-0zKBqqP63k3dTg1tAewrjrxFXlnp7fahyURcocEll2ijAiTYSc6

Kesä meni noin muutenkin aika pitkälti mökillä loikoillen ja uiden, mutta piipahdin myös välillä käymään omassa kämpässä ja tulihan sitä nähtyä kaveria rantareissun merkeissä. Tämän kuun tärkeimmät kohokohdat olivat Turun hääreissu ja laivaristeily Kuopiossa. Pääpiirteittäin: Turku oli ihanan kaunis kesällä, jouduttiin vaihtamaan toiseen hieman halvempaan hotelliin, syötiin herkulliset broileriannokset ravintola Aunessa, ja käytiin tutustumassa Turun yöelämään serkusten voimin (sekä poikaystävät).

hJU3j6whly4K5EMDpyRfM3tCbDBcq9yMkYvTTggJTljR3J817so22W95Sx3fMPeztlyI9cyOXIZ1IGJR9FfhUQetoQwulgxRW-fb4Jo52KXKhUeJv1ckX4o8

Heti h-päivänä (tai oikeastaan aamuna) lähdettiin syömään aamiaista tarpeeksi ajoissa, matkattiin Groove-nimiseen kampaamoon laitattamaan hiukset juhlaviksi. Sen jälkeen katsastettiin pikaisesti Stockmannin tarjonta, itse käväisin ainakin Zarassa ja Glitterissä. Jälkimmäisestä kaupasta ostin toisen korvakorusetin, kaulakorun sekä käsikorun.

Tilaisuus oli hyvin ihana ja käsinkosketeltava, hääpari mukaan lukien! Vihkimistilaisuuden jälkeen oli aika suunnata Ilmaristen matkailutilaa kohti, missä ohjelma jatkui yömyöhään asti. 

7ph1NbT5NUeuMaFXKdy580Z7S_f0r_PUXyF6_CAFDiSIev1TG02X1PkqwIATKiNorgw_I6fJgUWJy9Mjw8N1ddRBjk29EDJo2k6HE92_voTgywBlivmZOuD1

Oli perinteistä tuolileikkiä, koskettavia puheita, hääkakun leikkaus sekä hauskaa visailua hääparista. Oli hauskaa osallistua ensimmäistä kertaa aikuisena morsiuskimpun heittoon, koska viimeisimmistä hääjuhlasta on jo niin kauan aikaa, että olin tuolloin vasta lapsi. En saanut morsiuskimppua itselleni, vaan yhden pienen soman neilikan hiuksiani koristamaan. Hääparin häävalssi oli ikimuistoinen ja tanssilattialla riitti olevan tunkua. Myönnettäköön että tanssin niin hurjasti, että jalkoihin sattui aivan kuin cosplay-tapahtumissa. Juhlallisuudet päättyivät puoli yhden aikaan, jolloin me suuntasimme hotellia kohti. Seuraavana aamuna 5.7. tuli nukuttua vähän levottomasti (johtuen kaikesta siitä alkoholista mitä olin juonut ja siitä että painuimme nukkumaan klo 2 aamuyöstä), kävimme tavalliseen tapaan aamiaisella, pakattiin kimpsut ja kampsut valmiiksi ja pyrähdimme autolla katselemaan Turun nähtävyyksiä. Kävimme ainakin satamassa ja Turun linnassa(sisäpihalla, sillä linnan sisällekin olisi päässyt, mutta meillä ei ollut aikaa käydä siellä) ja sieltä sitten ajelimme mummin luo kylään katselemaan vanhoja valokuva-albumeja. Tarkoituksemme oli käydä pikaisesti syömässä jossain itse hääparin kanssa, mutta isolla porukalla ei päästy ravintoloihin syömään, niin saimme kutsun sedän perheen luo syömään tortilloja koko poppoon voimin. Kuten oletettua paluumatkamme hieman viivästyi ja lähdimmekin vasta tien päälle tasan kello kuudelta iltapäivällä. Matka oli pitkä ja koetin nukkua automatkan ajan pätkittäin, mutta selvisimme kahden pysähdyksen taktiikalla. Vesisateessa on vain niin ihanan rauhallista nukkua.

0LU2VuvZH1zigyrLdfEET9g-24mZzkM2wGgoWXcFkLEwFa3SZimSY6pNHqzEDhoyxxW83EKx8Huhdvv-uH_vC_fZNVagvxiNag1oTDxjNNlPCPY_dLPY9oZD_ppuEFIAwOJAqrdAh5wb8c2796QiO3C8lBtXD0FC

Sellainen oli siis Turku-reissu 2020. Olisi kyllä ihanaa taas käydä sielläkin päin vähän aktiivisemmin, kun viime Turun reissusta on jo seitsemän vuotta! Todennäköisesti seuraava reissu ehkä tapahtuu sitten ensi kesänä, sillä sain morsiamelta lahjakortin ravintola Kuoreen Turkuun, niin se pitää sitten lunastaa ensi kesänä. 

maanantai, 21. maaliskuu 2016

Italian reissu

Jep, kävin tuossa pari viikkoa sitten Italiassa lomareissussa ja voin todeta, että se oli todellakin mainio reissu!

QZZF5Uxm-FGDfi-7WXdBOSvhqIFCP-lv70dVPWA0

P0tUcGiNgMiU3ukUjmClcW3JoWW_GWCIMcI7c7RP

qSCqR3Ce7jfitaT_oRx6T0MHmJhgMc7NplvU4cEI

Maisemia lentokoneen ikkunasta, viimeisestä kuvasta näkyykin sitten Alpit. :D

gmBRygFKP4fsk-BaU-aEDxgxatHnpLb77ExQhii4

Uptown Palace-hotellin kuudennesta kerroksesta ja omasta hotellihuoneesta otettu kuva.

tDYqtLUJHKEmuHX1bblYLWg1NrmJiEqpsr-VKMnc

Kävimme heti ensimmäisenä päivänä tutustumassa alueen nähtävyyksiin. Tässä kuvassa on Duomo-tuomiokirkko, joka oli totaalisen upea ja lähellä hotelliamme.

b_1lxA9DUUbkZxHRxphZfZVkDz9j_uRdOmKI2lfP

Duomo-tuomiokirkon läheisyydessä oleva riemukaari, jollainen löytyy myös jostain muusta maasta?

106zYhgeT-C-ZVtyVhynUox2x7CxPBm79dN16PVr

Seuraavaksi matkamme jatkui Galleria Vittorio Emanuele II-nimiseen kauppakeskukseen, josta löytyi muun muassa kalleimmat merkkiliikkeet kuten kuvassa näkyvä Prada.

FVmrYyRNlflcM9jzTNnYW-M4KtQOr5DGEYraYZ5G

Täällä ollessamme kävimme myös Ferrari-kaupassa, mistä löytyi jos jonkinmoista Ferrari-krääsää aina vaatteista mukeihin. Olipahan liikkeen alakerrassa Ferrari-simulaattori, jolla pääsi kokeilemaan miltä tuntuu ajaa Ferrarilla. Saimme tietää, että yhdellä Ferrareista oli Kimi Räikkösen nimikirjoitus. Kaupasta ostettiin muun muassa pari paitaa sekä muki.

Shoppailureissun jälkeen lauantaina jalat olivat ihan saakelin kipeät, mutta palasimme kuitenkin takaisin hotellille vaihtamaan vaatteita jalkapallo-ottelua varten. Sinne pääseminen ja lähteminen oli varsin ongelmallista, sillä "areena" sijaitsi melko kaukana hotellistamme. Paikalle sitten päästyämme vartijat eivät meinanneet päästää meitä sisälle, mutta meidän onneksemme meikäläisen henkilöllisyyskortti pelasti meidät pulasta, ja pääsimme sisälle. FC Milanon ratkaiseva voittomaali jäi kuitenkin näkemättä, sillä jouduimme kiertämään ympäri areenaa ja kaiken kukkuraksi suorastaan jättiläismäisen suuret portaat, joita oli ihan hemmetisti. Onneksi pääsimme sentään istumapaikoille ja nauttimaan ottelusta (vaikka meikäläistä kieltämättä vähän väsytti seurata sitä). Peli päättyi FC Milanon voittoon, mikä oli tietysti hyvä asia. Erikoisinta ja hienointa tässä oli paikalliset ihmiset, jotka tuulettivat onneissaan ja täysillä FC Milanon voittaessa ja laulun soidessa, jollaista ei ole nähty Suomessa. Se oli aivan uskomatonta.

uHnbDhKP9O1Okdy66K3jxC8sHzCGM1EAQHll7Maj

49HQm0KM0OLoI7h_y9oTlttOFWpD92LaiCVJRfJi

Tässä vaiheessa koetin metsästää Balotelliä, joka oli kiva nähdä ensimmäistä kertaa livenä pelaamassa.

1tuvjOpH6qymwP83MDKwOuhfirErWSzce7b6bzGZ

Ottelun jälkeen kävimme syömässä America Graffiti-nimisessä amerikkalaishenkisessä ravintolassa, mistä sai herkullisia ruokia aina pastoista amerikkalaisiin hampurilaisiin. Tätäkin paikkaa suosittelen todella kovasti, sillä itse ihastuin ja rakastuin ravintolan sisustukseen; tätä vastapäätä oli esimerkiksi vanhoja julisteita Elvis Presleystä, kun taas yläpuolella oli autojen rekisterikilpiä eri osavaltioista. Tällainen Suomeen, kiitos! :D

 

Sunnuntaina sitten päätimme jälleen kerran lähteä kaupungille shoppailemaan. Mukaan tarttui suorastaan ihania vaatteita; muun muassa repaleinen farkkuliivi sekä samansävyiset Kocca-farkut. Kaupan nimi oli Boy London, jota suosittelen oikein lämpimästi kaikille. Käytiin shoppailureissun jälkeen syömässä viehättävässä ravintolassa, jossa tilasin itselleni oikein suussasulavaa Penne-pastaa ja jälkiruuaksi jonkinlaisen jogurttijäätelön.

ak7MUIpblngBh_ZG6qXzuwIAzGcrXIdNQrbiCB-7

i2aBE1ZTk427_mRoQg3v5Y2kOsDBnLsMuCjj_XGe

Ravintolareissun jälkeen meikäläisen teki mieli lähteä takaisin hotellille nukkumaan ja löhöämään, mutta päätin sitten oikeasti jäädä vielä kiertelemään kauppoja, vaikka jalkoja särki jo siihen malliin, että ne huusivat melkein jo hoosiannaa. Kävimme kaiken kukkuraksi niissä samoissa kaupoissa, joista minä olin jo ostanut itselleni jotain, mutta loppuilta menikin sitten uusia lenkkareita etsiessä. Kolusimme ihania kenkäkauppoja, mutta koska itselläni on niin pieni jalka, niin päätimme ostaa kotipuolesta Dinskosta kivat kengät. Ihastuin Hogan-merkkisiin kenkiin. Ja ai niin, kävimmehän myös Disney Storessa, jossa sisäinen lapseni heräsi. Ajattelin ostaa sieltä koko kaupan tyhjäksi, mutta ostinkin loppujen lopuksi vain Leijonakuningas-aiheisen Hakuna Matata-paidan (siellä oli myös s-koon Frozen paitoja, lähinnä Elsaa, mut mut), jota olenkin käyttänyt ahkerasti ylläni. Se on ihanan värinen, mutta kaula-aukko on hivenen leveähkö..

Maanantaina lähdimme sitten reippahasti taksilla Malpensan lentokenttää kohti, jonne pääsimme vasta monen mutkan kautta. Sade oli nimittäin aiheuttanut pienimuotoisen tulvan ja täten tukkinut yhden tien, josta olisimme päässeet helposti lentokentälle, mutta jouduimmekin ajamaan eri reittiä. Lentokentältä tuli vielä ostettua kivasti tuliaisia kotimatkaa varten; esimerkiksi Skittles-karkkeja sekä rosahtava tyylikäs laukku Coccinella-nimisestä laukkukaupasta. Molemmat lentomatkat sujuivat varsin hyvin, ja oli mukavaa ja antoisaa palata takaisin kotiin. Italiaa tulee kuitenkin ikävä.

Ps. Yllätyin melkoisesti siitä, että italialaisilla on samanlainen musiikkimaku kuin meillä.

 

 

sunnuntai, 10. tammikuu 2016

Memories from last summer

notte%201.jpg

Notte%202.jpg

Notte%203.jpgNotte%204.jpgNotte%205.jpg

Notte%207.jpgNotte%208.jpgNotte%209.jpg

Ja näin se pentu kasvoi...

Notte%2013.jpgNotte%2014.jpgNotte%2015.jpgNotte%2016.jpg

Notte%2017.jpgNotte%2018.jpgNotte%2019.jpgNotte%2021.jpgNotte%20ja%20Nori.jpgNotte%20ja%20Nori%203.jpgNotte%2024.jpg

Kunnes siitä tuli tällainen soma söpöläinen~ <3

 

perjantai, 6. marraskuu 2015

Animecon 2015

Jees, uusi conivuosi, uudet kujeet. Tätä tapahtumaa odotinkin innolla! Tänäkin vuonna animecon järjestettiin tuttuun tapaan Kuopion musiikkikeskuksella, mikä on osoittautunut oikein toimivaksi tapahtumapaikaksi.

Silentt.jpg

one%20piece%20nico%20robin.jpganimecon.jpg

one%20piece.jpg

Lauantaina heräsin klo 5-6 aikoihin aamulla, mutta pääsin vasta paikalle sitten yhdeksitoista. Hienoja cosseja oli todella paljon, mutta oman bitchykamerani takia en voinut ottaa kuvia. Otin sitten lopulta vain kännykällä kuvia. Se ei kuitenkaan pilannut fiilistä yhtään! Lauantaipäivä oli lähinnä pelkkää hengailua kaveriporukan kanssa (Sushisusi/Foxxy) ja sitten loppupäivä kolmihenkinen roolipelimiitti. Illalla oli sitten tietenkin tiedossa iltabileet, jonne lähdin yhden kaverini kanssa.

meik%C3%A4l%C3%A4isen%20sp%C3%A4mmi.jpg

meik%C3%A4l%C3%A4isen%20sp%C3%A4mmi%202.

me%20me%20me.jpg

me%20me%20me%20me.jpg

Sunnuntai oli todella kiva ja leppoisa päivä. Ensimmäistä kertaa ikuisuuteen tuli otettua ihmisistä/cossaajista kuvia, vaikka kameratilanne oli mitä oli. Tällä kertaa en osallistunut mihinkään ohjelmiin, koska oma cossitilanteeni oli mitä oli.

animecon%20madame%20red.jpg

animecon%20killua.jpg

animecon%20how%20to%20train.jpg

animecon%20jack%20sparrow.jpg

animecon%20kingdom%20hearts%20sora.jpg

animecon%20ariel.jpg

animecon%20gintama.jpg

animecon%20one%20piece.jpg

Siitä huolimatta con oli parhain con, jossa olen ollut. Paljon tavaraakin tuli ostettua: violetin värinen bambuviuhka, Youtsuba mangapokkarit 6 ja 12, jotka minulta puuttuivat ja tietenkin Sailor Moon Sailor Mercury figuuri. Kuvia ei tällä hetekllä ole bitchykamerani takia, joten pahoitteluni siitä.

animecon%20hobitit.jpg

animecon%20bionicle.jpg

animecon%20bionicleja.jpg

Ensi vuoden a-conia sitten odotellessa!

 

Ja lopuksi sitten vielä tavalliseen tapaan plussat ja miinukset!

Plussat:

+ Hyvä meininki~

+ Ihania ihmisiä

+ Coniseura

+ Coni pidettiin todella hyvällä tapahtumapaikalla

+ Paljon uusia kivoja figuureja

+ Roolipelimiitti!

+ Ohjelmaluennot sun muut!

+ Mangakirjasto oli kivassa paikassa

+ Kaiken kaikkiaan suorastaan loistava conitapahtuma!

 

Miinukset:

- Urumin myyntipöydillä myytiin vain Ramunea, ei Pockyja ollenkaan.

- Taidekuja jälleen kerran huonolla paikalla, sinne oli niin vaikea löytääkin

- ^ Opasteet

 

 

 

lauantai, 5. syyskuu 2015

The Magic in The Summer <3

Jep. Kesällä on tullut tehtyä todella paljon hauskoja juttuja sekä roolipelailtu.Kävin Helsingissä perheen kanssa ja sen tarkoituksena oli olla lomapäivä. Seuraavalla viikolla kävin sitten uudemman kerran Helsingissä hakemassa yhden uuden perheenjäsenen, papillon-rotuisen koiranpennun Järvenpäästä. Mutta nyt sitten kuvien pariin. :)

Noriii.jpg

IMG_2072.jpg

swags.jpg

IMG_2077.jpgIMG_2078.jpg